30.8.2012 Kahenlaista kuumetta

Highluotorock lähestyy, jännitys tiivistyy! Toiset festarit, joilla esitän omaa musiikkiani. Kutkuttavaa ja kuumottavaa! Dimi-duo soittaa Oulun Kuusisaaressa lauantaina klo 17.45. Tarkka ohjelma ja hyvää sälää löytyy myös täältä näin.

Olin 9 päivää ulkomailla. Reissun ensimmäisenä  päivänä sain matkaseurakseni sitkeän flunssan. Ahaa, rentouduinko kenties liikaa? Mikäs siinä, tulipahan ainakin nukuttua univelat pois. En ollut ehtinytkään sairastella, kun kesä-heinä-elokuu oli niin mukavan keikkaisa. Nyt peukkuja pystyyn, että tämä jo toista viikkoa piinaava nuha-köhä-kuume loppuis.

Teekupposen ääressä & peitto korvissa,

Dimi

11.8.2012 “Saat miehen kyyneliin…”

Eilinen keikka Rotuaarilla meni aika mukavasti. Jännitin kovasti, kuten aina. Eniten jännitän juurikin spiikkaamista. Laulua ja soittoa en duo-keikoilla enää jännitä, koska kitaristi(ni) Jesse Heikkinen on niin luotettava, taitava ja… no, soitto soljuu. Duo-keikkoja on takana kymmenisen, ja varmuus on löytynyt. Yksinkertaistettuna: Jessen kanssa on sairaan hyvä vetää :)

Minusta oli juttu torstain Kalevassa. Itse en ole juttua nähnyt, mutta juttu oli kuulemma hyvän kokoinen, kuvan kera. Kalevan jutussa mainostettiin myös eilistä Rotuaarin keikkaa. Väkeä olikin kivasti kuuntelemassa. Kiitos paikalla olleille, ohi käveleille myöskin. Kiitos tapahtuman järjestäjille ja säälle – ei satanut, vaikka pilvistä olikin. Kiitos myös demon ostaneille.

Illan päälle tuli extempore-jamit, joihin sisältyi yleisön pyynnöstä Dimi-keikka. Huh. Intiimi, lämminhenkinen ja ihanan itkettävä kokemus. Tunnemyrsky! Oivalluksia, iloa ja surua. Helpotusta. Sanat loppuivat kesken sekä minulta lauluntekijänä, että arvon yleisöltä.

Oli hienoa, että keskustelimme biisieni aiheista. Biisit menivät ihon alle, ne koskettivat ja avasivat patoja. Tuntuu, että taakkani keveni, en ole yksin ajatusteni kanssa. Se tuntuu niin hyvältä, että silmät kostuvat – taas!

Aluksi oli pelottavaa nähdä tuntemattomien ihmisten itkevän “silmät päästään”. “Onko kaikki hyvin? Apua, anteeksi! Ei me soiteta enää, jos teille tulee paha mieli.” Itku on vieläkin herkässä. Ja nauru! Mikä älytön kokemus… Järisyttävää. Itkeminen on puhdistavaa, kuten eilisellä yksityiskeikalla kävi ilmi. Nöyrät kiitokset! Lupaan, etten unohda.

Kiitollisin, itkun ja naurun sekaisin terveisin,

Dimi

Bonusta:

Viime viikolla Elojazzeilla tehty verkkojulkaisu

8.8.2012 Leipää pöytään ja levyä hyllyyn, kiitos.

” Money, money, money

Must be funny

In the rich man’s world.

Money, money, money

Always sunny

In the rich man’s world. ”

Leipä, pätäkkä, hynä, massi, mani, fyrkka, hillo… Raha. Rahalla saa ja voi. Rahalla pääsee. Rahan avulla “pystyy pistään”. Raha ratkaisee?

En haluaisi olla rikas. Haluaisin elättää itseni musiikilla. Mutta… Keikkojen hinnat on poljettu järkyttävän alas. Jopa ammattimuusikon on hyvin vaikea saada keikasta käteen hänelle kuuluva, kohtuullinen summa. Muusikon liksalistan mukaisen (minimi)päiväpalkan tulisi olla arkisin 119 euroa, lauantaisin reilut 140 euroa. Miksei näin ole? Syitä on monen monta.

Kyllä, valitsemalleni alalle on ruuhkaa. Bändejä on ja uusia pukkaa. Meitä laulaja-lauluntekijöitä ja eritoten laulajia tupsahtelee jos mistäkin tiheään tahtiin. Markkinoilla on mielestäni paljon suoranaista sontaa, mutta myös suuri määrä hyvin potentiaalista musiikkia.

“Jaksavatko ihmiset kuunnella uutta? Jaksavatko ihmiset innostua ja fanittaa? Jaksavatko ihmiset käydä maksullisilla keikoilla, jos ei ole nimeä?” Moni kanssa-muusikko pohtii samoja kysymyksiä. “Mihin tätä minun/meidän juttua tarvitaan? Mihin minua/meitä tarvitaan?” Meitähän on. Paljon. Tungos on tosiasia ja leipä kortilla.

Minun, kuten monen muunkin laulaja-lauluntekijän ja/tai muusikon toimeentulo koostuu pienistä kahisevista palasista, joita saa keräillä (pahimmassa tapauksessa kerjätä) ja joiden perään täytyy huudella. Muusikko on vuokratyöläinen. Jokainen keikka on yksi työsuhde. Ja jos hyvin käy, keikasta jää jotain käteen. Usein se, joka lähtee ilmaiseksi tai (jopa) kaljapalkalla, saa keikan. Laatu jäänee silloin tällöin toissijaiseksi?

Minulla on tällä hetkellä kolme työpaikkaa, jotka eivät mitenkään liity musiikkiini. Ensi kuussa työpaikkoja on yhteensä ainakin viisi. Pätkätöitä pätkätöiden perään. Muu ei onnistuisikaan, sillä keikkailevana muusikkona en voi sitoutua sataprosenttisesti. Kuten tiedämme, myös erittäin harva pääsee nauttimaan vakituisesta työsuhteesta. Tarkoitan siis heitä, jotka haluavat vakkaripaikan. Ja moni sen ansaitsisikin, mutta ei sitä saa.

En voisi kuvitella sitoutuvani, kenties loppuelämäkseni, vain yhteen firmaan. Mutta lauluntekijänä olen yritys. Lauluihini olen vakituisessa työsuhteessa – hamaan loppuun asti. Ja tämä pesti jos joku pysyy, sillä se on minussa eikä lähde kulumallakaan.

Teen “oikeita töitä”, koska säästän kokopitkää levyäni varten. Levy tulee kustantamaan rutkasti euroja. Jospa jo tämän vuoden puolella rahaa olisi säästössä sen verran, että nauhoitukset voisivat alkaa. Can’t wait!

Syökö vuorotyö-aherrus, sekatyöläisen elämä minua lauluntekijänä? Onko hyvä, että teokset saavat muhia, kun niiden kanssa ei pakerra 24/7? Vai katoaako jotakin olennaista, kun ei voi halutessaan viettää aikaa pianon ääressä?

Leipää pöytään hankkiva ja levystä haaveileva

Dimi